Hitlerin nousu valtaa 1925–1935 

Goethen mukaan ihmisen pitäisi muista vähintään 3000 vuoden historiansa ”he who cannot draw 3000 years is living hand to mouth”, mutta ihminen ei muista edes viimeistä vuosisataa. Ihmisen muisti on pelottavan lyhyt.

Saksan historia vuosilta 1925–1935 muistuttaa hämmentävän paljon nykyaikaa. Hitlerin poliittinen ohjelma on kuin minkä tahansa tämän päivän äärioikeistolaisen ryhmittymän ohjelma nykyaikaan sovitettuna. Weimarin Saksan kansallissosialistien yhteiskunta on äärimmäinen esimerkki Huxleyn somayhteiskunnan riskeistä.

Ihminen ei ole muuttunut sadassa vuodessa. Samat ominaisuudet, jotka ohjasivat sata vuotta sitten ihmisen käyttäytymistä, ohjaavat edelleen ihmisen käyttäytymistä. Ihmiset eivät ajatelleet tuolloin, mitä voi tapahtua, vaan toivoivat parasta. Hitler oli ensin populisti sitten tyranni ja lopuksi fanaatikko.    

Poliittinen Manifesti

Hitler liittyi Saksan työväenpuolueeseen DAP vuonna 1919, ja vuonna 1921 hänestä tuli puolueen nimen muutoksen jälkeen NSDAP:n (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei) itsevaltainen johtaja Führer.  

Hitler tuomittiin vallankaappauksen yrittämisestä viideksi vuodeksi vankeuteen vuonna 1923. Hän istui tuomiosta alle yhden vuoden. Tuona aikana hän kirjoitti poliittisen manifestinsa ”Mein Kampf”.

Hitler kuvasi kirjassaan äärioikeistolaisen ajatusmaailmansa. Kymmenen vuotta myöhemmin Hitlerin natsipuolue nousi suurimmaksi puolueeksi parlamentissa. Valtaan nousua ei estänyt hänen tuomionsa eikä kirjan ääriajattelu. Hitler osoitti vaalivoiton olevan mahdollinen demokraattisissa vaaleissa, vaikka hän sanoi ajavansa demokratian alas.

Hitler oli karismaattinen johtaja. Hitlerin tunteneet henkilöt kuvasivat häntä hyvin erityiseksi. Karismaattiset johtajat ovat kaikkein vaarallisimpia, koska heidän äärimmäisetkin tekonsa ollaan valmiita katsomaan sormien läpi.    

Totalitaarinen ideologi

Hitler oli läpeensä ideologinen. Hän piti itseään visionäärinä, jonka kohtalo oli valinnut Saksan johtoon. Saksan kansa kuului hänelle. Hänet oli velvoitettu toteuttamaan visionsa. Siinä hän oli johdonmukainen ja totalitaarinen.

Ideologille ideologia määrittelee totuuden. Hitlerille totuus oli sitä, minkä hän koki totuudeksi. Kriitikot olivat poliittisia vastustajia, joten hänen hallintonsa oli pieni lojaali sisäpiiri. Suljettu pieni sisäpiiri on lopulta epävarma, koska sisäpiiriläiset tiedostavat sisimmässään, että riskejä ei tunnisteta.

Tällaisessa ilmapiirissä kokonaisuus hämärtyy, jolloin epävarmuutta kompensoidaan jatkuvalla kehumisella. Hitleriä kehuttiin neroksi, ja hän kehui muita. Huonoja uutisia ei ollut. Hitler menetti lopulta todellisuudentajunsa imartelun keskellä.

Ideologin on helppo olla valehtelija. Hitler oli häpeämätön valehtelija. Hänen mukaansa Saksa rakasti rauhaa muita enemmän, vaikka samaan aikaan hän suunnitteli naapurimaiden valloitusta. Heti sen jälkeen, kun Hitler oli allekirjoittanut Tšekkoslovakiaa koskevan hyökkäämättömyyssopimuksen, hän totesi sen olevan pelkkä paperi.  

Kansan kiihottaminen

Saksa eli vapautunutta aikaa 1920-luvun alussa. Vuoden 1929 suuri lama muutti kaiken. Lamassa joka kolmas saksalainen jäi ilman töitä. Hitler tarvitsi tyytymättömän kansan päästäkseen politiikan huipulle, ja hän sai sen laman myötä.  

Hitler oli taitava kohtaamaan ihmisiä. Hän osasi lukea ihmisiä ja manipuloida heitä, minkä takia hänen oli helppo saada uskollisia seuraajia. Hitler oli parhaimmillaan suurten massoja edessä. Hänen puhetilaisuutensa olivat uskonnollisia joukkoseremonioita, joissa hän lietsoi kiihkon, ja piti sitä yllä.  

Hitler vastusti kiivaasti sitä, mitä oli tapahtunut. Liberaali demokratia oli korruptoitunut ja vastuussa talouden surkeasta tilasta, eikä se tehnyt mitään. Hän loi hurmoksen hyökkäämällä korruptoituneita vihollisiaan vastaan ja lupasi korjata vääryydet. Hitler tiesi vihassa olevan energiaa.

Tilaisuuksien jälkeen kukaan ei oikein tiennyt, mitä Hitler oli sanonut, mutta kaikki olivat varmoja, että hän ratkaisee ongelmat. Hitler lupasi lopettaa hirmuvallan ja tehdä Saksasta suuren. Kaikki uskoivat asioiden kääntyvän parhain päin, vaikka sille ei ollut mitään perusteluja.

Hitleriltä oli suureellisia päähänpistoja. Häneltä puuttui suhteellisuudentaju. Tilaisuuksien piti olla spektaakkeleita. Vuoden 1934 Nürnbergin puoluekokouksesta tehtiin mahtipontinen elokuva. Hänen piti näkyä kuvissa juuri oikealla tavalla. Hän ei mennyt naimisiin, jotta imago olisi oikeanlainen. 

Kansallismielisyys

Hitlerin puheiden voima tuli vihasta. Hän näki maailman, joka oli jakaantunut meihin ja muihin. Muut olivat vihollisia, jotka olivat tuhottava. Hitlerin muukalaisviha ei liittynyt vain juutalaisiin ja ulkomaa-laisiin, vaan kaikkiin niihin ryhmiin, jotka eivät sopineet hänen ideologiaansa.

Saksa oli muiden kansojen yläpuolella, mitä kuvasti ”Deutschland Über Alles”. Hänen vihansa lähti ideologiasta, joten se oli oikeutettua. Juutalaiset olivat pakkomielle. Heistä oli päästävä eroon omassa maassa ja koko maailmassa. Vasemmisto oli vihollinen. Pahin poliittinen vihollinen oli kommunistit, mutta sosiaalidemokraatit ja liberaalit olivat myös vihollisia. Koska idässä ei ollut oikeita ihmisiä, laajentuminen itään oli oikeutettua. Saksa tarvitsi lisää elintilaa, ”Lebensraum”. Ulkovallat olivat nöyryyttäneet Saksan Versaillesin rauhansopimuksessa, joten heille oli maksettava takaisin. Vihattavaa löytyi paljon.  

Normalisoitu väkivalta

Sisäistä vihollista varten Hitler tarvitsi väkivaltakoneiston. Tehtävä annettiin natsipuolueen puoli-sotilaalliselle siivelle, Sturm Abtailung. SA:n ruskeapaidat lähetettiin sellaisiin paikkoihin lietsomaan väkivaltaa, joissa oli poliittisia vihollisia. SA:sta rakennettiin kuva lain ja järjestyksen ylläpitäjänä, johon heikko demokraattinen järjestelmä ei pystynyt. Musta käännettiin valkoiseksi.

Vuonna 1934 Hitler eliminoi noin sata poliittista vastustajaansa. Hän sanoi toimineensa Saksan ylimpänä tuomarina. Siihen loppui vastustus ja kritiikki.

Kansalaiset käänsivät selkänsä natsien hirmuteoilta. Hirmutekojen normalisointi meni niin pitkälle, että keskitysleirit hyväksyttiin. Ihmiset eivät ymmärtäneet, mitä tapahtui ennen, kuin se koski heitä itseään henkilökohtaisesti.

Hitlerin toimintaa perusteltiin sillä, että hän halusi kansan parasta. Kaikki muuttuu vielä hyväksi eikä pidä huolehtia. Tähän haluttiin uskoa. 

Hitlerin kannatus oli 1930-luvun puolessa välissä 90 prosenttia. Näin suuressa suosiossa ei ollut kyse pelosta vaan innostuksesta. Saksan 1930-luku osoitti, että tavallisista ihmisistä voi tulla osallisia hirmutekoihin, kun kollektiivinen mieli on riittävän vahva. Sivusta katsominen oli tietoinen valinta.   

Propaganda ja media haltuun

Hitler tiesi, että toistamalla asioita riittävän monta kertaa, mikä tahansa muuttuu todeksi. Hänen tärkeimpiä ministereitänsä oli propagandaministeri Göbbels, joka oli mielipiteen muokkauksen mestari.

Göbbels käytti uutta mediaa. Radion avulla hän pystyi levittämään propagandaa massoille. Hänen ideansa oli käyttää lentokonetta vaalitilaisuuksiin matkustamisessa. ”Hitler über Deutschland” oli nerokas iskulause luoda mielikuva edistyksellisestä johtajasta.

“Hitler Jugend” oli osa propagandaa. Poliittiset nuorisoliikkeet ovat tehokas keino vaikuttaa mielipiteeseen, koska nuoret ovat alttiita mielen muokkaamiselle ja nuorena omaksutut mielipiteet ovat kestäviä. 

Median haltuunotto oli keino hallita julkista keskustelua. Hitler kutsui lehdistöä kansan viholliseksi ”Volks Fiend”. Hitlerin mielestä ”Lügen Press” valehteleva lehdistö, panetteli häntä, valehteli ja tehtaili valeuutisia.

Erityisesti vihan kohteena oli sosiaalidemokraattisena pidetty Münchener Post, jota Hitler kutsui myrkkykeittiöksi ”Giftküche” (Poison Kitchen). Lehti piti Hitleriä vaarallisena. Lehti oli oikeassa ennusteissaan, mutta varoittavat ennusteet kaikuivat kuuroille korville. SA-joukot tuhosivat lehden perusteellisesti. Samalla Hitler kielsi kaikki vasemmistolaiset lehdet.

Poliittinen virhe  

Vuonna 1932 järjestettiin presidentinvaalit. 84-vuotias ansioitunut Hindenburg valittiin ennakoidusti presidentiksi. Hitlerin natsit olivat kuitenkin valtiopäivien suurin puolue 37 prosentin äänivyöryllä. Natsien suosion nousu oli aikamoista, kun vuonna 1928 kannatus oli 2,6 prosenttia, niin vuonna 1933 se oli 44 prosenttia. Siihen loppuivat vapaat vaalit.

Konservatiivinen Hindenburg halusi ennen kaikkea vakaan oikeistolaisen hallituksen, joten voittaakseen sosiaalidemokraatit hän tarvitsi Hitlerin äärioikeistolaisen puolueen tuen. Hindenburg ei pitänyt Hitleriä kummoisena poliitikkona, joten hän uskoi voivansa ohjailla Hitleriä. Hitleristä tuli valtakunnan kansleri vuonna 1933. SA marssi kaduilla, ja kansa hurrasi.

Vain neljä viikkoa kanslerin virkaan astumisen jälkeen parlamenttitalo paloi. Hitler sanoi: ”Toivon kommunistien olevan syyllisiä, kuten uskon. Tässä on tilaisuus, jonka tarvitsemme.”. Natsit käyttivät tilaisuutensa tehokkaasti. Hitler syytti poliittisia vastustajia ilman todisteita. Palon jälkeen hän määräsi lain ”Reichtagbrandverordnung”, joka romutti perustuslain ja lopetti kansalaisoikeudet. Hitler saavutti nopeasti tavoitteensa lopettaa demokratian.    

Historia ei toista mutta rimmaa

Lähes jokainen kappale tässä lyhyessä kuvauksessa voisi liittyä nykyaikaan. Samantapaisia asioita tapahtuu kaikissa laitaoikeistolaisissa yhteiskunnissa. Yhdysvaltain ”Project 2025” on kuin nykyajan käsikirjoitus Saksan äärioikeiston historiasta. Äärioikeistolaisessa ideologiassa ovat samat arkkipiirteet, jotka toistuvat aina, kun ajat ovat vaikeat.             

Hindenburg teki jättimäisen virheen, mutta aivan samalla tavalla Euroopassakin vakiintuneet maltilliseen oikeistoon kuuluneet puolueet ovat valmiita liittoutumaan laitaoikeiston kanssa päästäkseen ehdottomaan valtaan.

Laitaoikeiston suosion myötä oikeisto on siirtynyt laitaa kohden siten, että oikeiston, laitaoikeiston, kristillisen fanatismin ja äärioikeiston rajat hämärtyvät. Saksan AfD:n suosio on vain kasvanut, kun sen mielipiteet ovat jyrkentyneet. Suunta on yhä jyrkemmin oikealle, jolloin edes fasistisia piirteitä ei enää kavahdeta.     

Historia ei toista itseään, mutta se usein rimmaa, ”history doesn’t repeat itself, but it often rhymes”.